Tuon tarjouksen kuultuaan Sancho levitti silmiään ja korviaan, suostui mielessään piiskaamaan itseään vapaaehtoisesti ja sanoi isännälleen:
— Olkoon menneeksi, armollinen herra, minä lupaan tehdä teidän armonne mielen mukaan niinkuin haluatte, jos siitä on minulle ansiota; minä näet rakastan lapsiani ja eukkoani, niin että minulla on täysi syy hyväksyä ehdotuksenne. Sanokaa siis minulle, armollinen herra, kuinka paljon minulle maksatte jokaisesta iskusta, jonka itselleni annan?
— Jos minun tulisi maksaa sinulle, Sancho, — vastasi Don Quijote — niinkuin tämän toimenpiteen tärkeys ja laatu oikeastaan vaatii, niin siihen eivät riittäisi Venezian aarrekammiot eivätkä Potosin kultakaivokset;[78] mutta katso sinä, paljonko sinulla on minun rahojani, ja pane itse hinta joka iskulle.
— Iskuja — vastasi Sancho — piti olla kolmetuhattakolmesataa ja vähän päälle; niistä minä olen antanut itselleni jo viisi; muut siis ovat jäljellä. Jos nyt lasketaan, että nuo viisi vastaavat sitä, mikä on vähän päälle, ja ajatellaan, että niitä on kaikkiaan kolmetuhattakolmesataa, niin neljännesreaalin mukaan kappaleelta — vähemmästä minä en huoli, vaikka koko maailma minua houkuttelisi — siitä tulee kolmetuhattakolmesataa neljännesreaalia; ne kolmetuhatta ovat sitten niin paljon kuin tuhat ja viisisataa puolta reaalia, mikä tekee seitsemänsataaviisikymmentä koko reaalia, ja ne kolmesataa tekee sataviisikymmentä puolta reaalia, josta tulee niin paljon kuin seitsemänkymmentäviisi koko reaalia, ja kun nämä lasketaan niihin seitsemäänsataanviiteenkymmeneen, niin siitä tulee kaiken kaikkiaan kahdeksansataakaksikymmentäviisi reaalia. Ne minä vedän pois hallussani olevista teidän armonne rahoista, ja niin minä palaan kotiin rikkaana ja iloisena, vaikka pahoin piiskattuna; mutta eihän kalaa kastumatta saada… enempää en huoli sanoa.
— Oi sinä siunattu Sancho! Oi sinä kultainen Sancho, — huudahti Don Quijote — kuinka suureen kiitollisuudenvelkaan me jäämmekään sinulle, Dulcinea ja minä, kaikiksi elämänpäiviksi, joita taivas vielä meille suo! Jos Dulcinea saa takaisin menetetyn olemuksensa — ja täytyyhän hänen se saada — niin hänen onnettomuutensa on ollut sulaa onnea ja minun häviöni kaikkein autuain riemuvoitto. Ajattelehan nyt, Sancho, milloin aiot aloittaa kurituksesi; jos teet sen pikemmin, lisään sinulle vielä sata reaalia.
— Milloinko? — vastasi Sancho. — Jo tänä yönä, aivan varmaan. Pitäköön teidän armonne vain huolta siitä, että vietämme tämän yön ulkona taivasalla, niin minä kyllä käyn lihaani kiduttamaan.
Tuli sitten yö, jota Don Quijote oli odottanut ylen kärsimättömästi; hänestä näet tuntui, että auringonjumalan vaunujen pyörät olivat särkyneet ja että päivää kesti tavallista kauemmin, niinkuin yleensä tuntuu rakastavaisista, jotka eivät koskaan saa toiveilleen täyttä tyydytystä. He saapuivat vihdoin muutamaan leppoisaan lehtoon, vähän matkan päähän maantieltä, riisuivat Rocinanten ja harmon satulavehkeet, paneutuivat pitkäkseen viheriälle nurmelle ja aterioivat Sanchon eväsvaroista. Sancho teki harmon riimunvarresta voimallisen ja taipuisan piiskan ja siirtyi noin kahdenkymmenen askelen päähän isännästään, muutamien pyökkipuitten alle. Don Quijote, joka näki hänen astelevan sinne päättäväisesti ja urhoollisesti, sanoi hänelle:
— Katsohan vain, hyvä ystävä, ettet hakkaa itseäsi ihan kappaleiksi; odota aina vähän aikaa iskujen välillä äläkä pidä sellaista kiirettä, että henkesi salpautuu kesken kaiken; minä tarkoitan, ettei sinun pidä piestä itseäsi niin ylen ankarasti, että siihen menehdyt, ennenkuin pääset toivottuun määrään. Ja pitääkseni huolta siitä, ettet häviä pelissä, joko sentähden, että sinulla on kortti liikaa tai että sinulta kortti puuttuu, minä seison tässä loitompana ja lasken rukousnauhallani, kuinka monta iskua itsellesi annat. Taivas sinua auttakoon, niinkuin hyvä tarkoituksesi ansaitsee.
— Ei hyvä maksaja panttia sure — vastasi Sancho. — Minä aion hutkia itseäni niin että tuntuu, silti itseäni tappamatta, sillä siinä se kaiketi on koko tämän ihmeen ydin.
Hän paljasti nyt yläruumiinsa, heilutti piiskaa ja alkoi ruoskia itseään, ja Don Quijote alkoi laskea iskuja. Sancho oli lyönyt noin kuusi tai kahdeksan kertaa, kun pila alkoi tuntua hänestä ikävältä ja maksu liian alhaiselta. Hän siis hellitti hetkeksi ja sanoi isännälleen katsovansa itsensä petetyksi, koska jokaisesta semmoisesta iskusta pitäisi saada puoli reaalia neljännesreaalin asemesta.