Poika kiitti käskynhaltiaa hänen ystävällisestä tarjouksestaan saatella heidät kotiin, ja niin lähdettiin kulkemaan kohti heidän isänsä taloa, joka ei ollut kovin kaukana. He tulivat perille, veli heitti pienen kiven ristikkoikkunaan, samassa jo tulikin alas palvelijatar, joka oli ollut heitä odottamassa, ja he menivät sisään toisten jäädessä ihmettelemään heidän sievää käytöstään ja kauneuttaan sekä heidän haluaan nähdä maailmaa öiseen aikaan kaupungista poistumatta; mutta he katsoivat kaiken tuon johtuvan heidän nuoruudestaan. Edeskäyvän sydämen oli lävistänyt lemmen nuoli, ja hän päätti mennä seuraavana päivänä pyytämään tyttöä vaimokseen hänen isältään, varmasti uskoen, ettei hänen kosintaansa hylättäisi, koska hän oli herttuan palveluksessa. Sanchonkin mieleen nousi toiveita ja hämäriä aikeita, että hän naittaisi tyttärensä Sanchican nuorukaiselle, ja hän päätti panna asian toimeen aikanaan, koska arveli, ettei kukaan voisi kieltäytyä antamasta poikaansa käskynhaltian tyttären puolisoksi.
Siihen päättyi sen yön kierros, ja kahta päivää myöhemmin loppui koko käskynhaltiana-olo, joten Sanchon kaikki suunnitelmat menivät ihan myttyyn, kuten tuonnempana saadaan nähdä.
Viideskymmenes luku,
missä mainitaan, keitä olivat ne noidat ja kiusaajahenget, jotka paukuttivat kamarirouvaa ja nipistelivät ja kynsivät Don Quijotea, ja kerrotaan, mitä sattui hovipojalle, joka vei kirjettä Sancho Panzan vaimolle Teresa Sanchalle.
Cide Hamete, joka on erittäin tarkasti tutkinut tämän todenperäisen historian kaikkein pienimmätkin seikat, kertoo, että Doña Rodriguezin lähtiessä huoneesta mennäkseen Don Quijoten makuusuojaan eräs toinen hänen kanssaan nukkuva kamarirouva huomasi sen, että tämä, koska kaikki kamarirouvat mielellään ottavat asioista selkoa, kuuntelevat ja nuuskivat, lähti hänen jälkeensä niin hiljaa, ettei kelpo Rodriguez sitä havainnut, ja nähtyään kumppaninsa menevän Don Quijoten huoneeseen noudatti uskollisesti kaikkien juoruilevien kamarirouvien yleistä tapaa lähtien heti ilmoittamaan emännälleen herttuattarelle, että Doña Rodriguez oli Don Quijoten huoneessa. Herttuatar ilmoitti asian herttualle ja pyysi häneltä, että hän ja Altisidora saisivat mennä katsomaan, mitä tuo kamarirouva oikeastaan Don Quijotesta tahtoi. Herttua antoi luvan, molemmat naiset hiipivät hiljaa ja varovasti huoneen ovelle ja sijoittuivat niin lähelle sitä, että kuulivat kaikki, mitä huoneessa puhuttiin. Kun herttuatar sitten kuuli Rodriguezin antavan ilmi hänen vetohaavansa, jotka virtasivat runsaina kuin Aranjuezin suihkukaivot, ei hän voinut sitä sietää enempää kuin Altisidorakaan, ja niin he vihan vimmassa ja kostonhimoisina syöksyivät huoneeseen ja nipistelivät Don Quijotea ja paukuttivat kamarirouvaa, kuten aikaisemmin jo kerrottiin; naisten kauneuteen ja turhamaisuuteen sattuvat solvaukset näet sytyttävät heihin ankaraa vihaa ja kostonhimoa. Herttuatar kertoi herttualle, mitä oli tapahtunut, ja se huvitti kovin herttuaa.
Herttuatar tahtoi edelleen tehdä kepposia ja hankkia itselleen huvia Don Quijotesta ja lähetti matkaan hovipojan, joka oli näytellyt Dulcinean osaa, kun oli tehty sopimus siitä, miten tämä vapautettaisiin lumouksesta (sen seikan Sancho Panza oli kokonaan unohtanut käskynhaltiana toimiessaan), Sanchon vaimon Teresa Panzan luo viemään hänen miehensä kirjoittamaa kirjettä ja toista, jonka herttuatar oli itse kirjoittanut, sekä pitkää, kallisarvoista korallinauhaa lahjaksi.
Historia kertoo, että hovipoika oli sangen älykäs ja ovela ja että hän, haluten palvella isäntäväkeänsä, varsin mielellään lähti matkaan kohti Sanchon kylää. Ennenkuin sinne ehti, hän näki joukon naisia pesemässä erään puron partaalla ja kysyi heiltä, tiesivätkö he, asuiko kylässä joku Teresa Panza-niminen nainen, Don Quijote Manchalaisen nimellä mainitun ritarin aseenkantajan Sancho Panzan vaimo. Hänen tuota kysyttyään muudan pesijöistä, nuori tyttö, kohotti päätään ja sanoi:
— Teresa Panza on minun äitini, ja se Sancho on minun isäni, ja mainittu ritari on meidän isäntämme.
— Tulkaahan siis, neitoseni, — virkkoi hovipoika ja opastakaa minut äitinne luo, sillä minä tuon hänelle kirjettä ja lahjaa mainitulta isältänne.
— Sen teen varsin mielelläni, hyvä herra — vastasi tyttö, joka näytti olevan noin neljäntoista vuoden ikäinen.