— Voi hyvä herra, nouskaa ylös, älkää niin tehkö; — vastasi Teresa — minä en ole mikään hieno hovinainen, vaan köyhä maalaismuija, päivätyöläisen tytär ja vaeltavan aseenkantajan eukko enkä minkään käskynhaltian puoliso!
— Teidän armonne — vastasi hovipoika — on kaikkein arvoisimman käskynhaltian erittäin arvoisa puoliso, ja havaitakseen tämän todeksi teidän armonne suvaitkoon ottaa vastaan tämän kirjeen ja tämän lahjan.
Samassa hän veti taskustaan korallinauhan, jossa oli kultainen lukko, pani sen Teresan kaulaan ja sanoi:
— Tämä kirje on herra käskynhaltialta, ja toinen, joka minulla on mukana, ja nämä korallit ovat armolliselta rouva herttuattarelta, joka on lähettänyt minut teidän armonne luo.
Teresa oli ihan ällistyksissään, ja hänen tyttärensä samoin, ja tyttö virkkoi:
— Minut saa tappaa, jollei tämä ole meidän armollisen isäntämme Don Quijoten työtä, joka varmaan on nyt antanut isälle sen käskynhaltianviran tai kreivikunnan, jonka hän on jo monta kertaa luvannut antaa.
— Niin on laita, — vastasi hovipoika — sillä herra Don Quijoten toimesta herra Sancho on nyt Baratarian saaren käskynhaltia, niinkuin tästä kirjeestä nähdään.
— Lukekaa se minulle, armollinen herra aatelismies; — sanoi Teresa — vaikka näet osaan kehrätä, en osaa lukea vähän vähääkään.
— En minäkään; — lisäsi Sanchica — mutta odottakaahan vähän, minä menen hakemaan semmoisen, joka osaa sen lukea, joko itse kirkkoherran tai kandidaatti Simson Carrascon; he näet tulevat varsin mielellään kuulemaan uutisia isästäni.
— Ei tässä tarvitse lähteä ketään hakemaan; minä tosin en osaa kehrätä, mutta lukea osaan ja minä luen kirjeen.