Niin hän lukikin sen kokonaan; mutta kirjettä ei esitetä tässä, koska se oli jo aikaisemmin puheena. Sitten hän veti esiin toisen, herttuattaren kirjoittaman kirjeen, joka kuului näin:
»Parahin Teresa. Puolisonne Sanchon erinomaiset luonteen ja ymmärryksen lahjat ovat minua yllyttäneet ja velvoittaneet pyytämään miestäni herttuaa antamaan hänen hallittavakseen jonkin saaren monien hänen omistamiensa joukosta. Minä olen saanut kuulla, että hän hallitsee kuin haukka, mikä kovin ilahduttaa minua ja siis myös puolisoani herttuaa; siksi kiitän hartaasti taivasta siitä, etten erehtynyt valitessani hänet mainittuun käskynhaltianvirkaan; rouva Teresan näet tulee tietää, että tässä maailmassa on vaikea löytää kelvollista käskynhaltiaa, ja suokoon Jumala, että minun kävisi niin hyvin kuin Sanchon virassaan.
Tässä lähetän teille, rakas ystävä, korallinauhan, jossa on kultainen lukko; olisin mielelläni nähnyt, että ne olisivat olleet itämaitten helmiä, mutta sekään, joka antaa sinulle luun, ei toivo sinun nälkään kuolevan; tulee varmaan sekin aika, jolloin toisiimme tutustumme ja saamme seurustella toistemme kanssa, ja Jumala yksin tietää, mitä vielä voikaan tapahtua. Sanokaa terveisiä tyttärellenne Sanchicalle ja kehoittakaa minun puolestani häntä varustautumaan, sillä minä aion toimittaa hänet ylhäisiin naimisiin hänen vähimmin sitä aavistaessaan.
Minulle on kerrottu, että teidän kylässänne on mainioita ruokatammen terhoja. Lähettäkää minulle niitä pari tusinaa; minä tulen pitämään niitä suuressa arvossa, koska te ne lähetätte, ja kirjoittakaa minulle seikkaperäisesti antaen tietoa terveydestänne ja voinnistanne, ja jos jotakin tarvitsette, niin ei muuta kuin avatkaa suunne, kyllä se täytetään, ja Jumala teitä varjelkoon. Kirjoitettu täällä.
Teidän suopea ystävänne
Herttuatar.»
— Oi oi, — sanoi Teresa kirjeen kuultuaan — onpa se hyvä ja laadullinen rouva! Semmoisen herrasväen kanssa minä menen vaikka hautaan, mutta en näiden meidän kylän aatelisnaisten kanssa, jotka pitävät itseänsä niin aatelisina, ettei muka tuulenhenkikään saa heihin koskea, ja menevät kirkkoon niin kopeasti kuin olisivat oikeita kuningattaria, niin että näyttää ihan siltä kuin pitäisivät häpeänä katsoakaan maalaisnaiseen; ja kas nyt tätä kelpo rouvaa, joka on herttuatar, mutta siitä huolimatta sanoo minua ystäväkseen ja kohtelee minua kuin olisin hänen vertaisensa, ja tahtoisinpa minä puolestani nähdä hänet yhtä ylhäisenä kuin Manchan korkein kirkontorni. Ja mitä niihin terhoihin tulee, hyvä herra, niin minä lähetän niitä hänen armolleen kokonaisen vakallisen ja niin suuria ja koreita, että niitä sopii tulla ihmettelemään pitkän matkan päästä. Ja katso nyt sinä, Sanchica, että tämä herra saa kaikkea, mitä tarvitsee: hoida hevosta, tuo tallista munia ja leikkaa läskiä kelpo viipaleet, ja laitetaan hänelle ateria kuin ruhtinaalle, sillä sen hän hyvin ansaitsee tuomistaan hyvistä uutisista ja kauniitten kasvojensa tähden; minä lähden sillävälin ulos kertomaan iloisia uutisia naapurin eukoille ja arvoisalle kirkkoherralle ja parturille, Nicolas mestarille, jotka ovat aina olleet isäsi hyviä ystäviä.
— Sen kyllä teen, äiti, — vastasi Sancha — mutta muistakaa, että teidän pitää antaa minulle puolet tuosta korallinauhasta, sillä en minä usko armollista rouva herttuatarta niin typeräksi, että hän olisi lähettänyt koko nauhan teille.
— Sinä saat sen kokonaan, tyttäreni; — vastasi Teresa — mutta anna minun nyt kantaa sitä kaulassani muutamia päiviä, sillä minusta tuntuu totisesti, että se ilahduttaa sydäntäni.
— Arvoisat naiset tulevat varmaan iloisiksi, — virkkoi hovipoika — kun näkevät kääryn, joka on tässä matkalaukussa, sillä siinä on kaikkein hienoimmasta verasta tehty puku, jota käskynhaltia on käyttänyt yhtenä ainoana päivänä metsästysretkellä ja jonka hän kokonaan lahjoittaa Sanchica-neidille.