»Huh, inhottaa ruuan ajatteleminenkin. Tässä tilassa on mahdotonta syödä mitään. — Ei, ei! ei ainakaan mitään lihaa. — Mutta voit tilata jonkin liemen, soupe'inn, niin koetan litkiä sen sinun mieliksesi. Ja puolikas bordeauxta.»
Mäki söi pari lusikallista vastenmielisesti, työnsi sitten lautasen pois ja täytti lasinsa punaviinillä.
»Suokaa anteeksi, mutta tämä on ainoa lääke, joka voi auttaa minua. — Ja nyt, voinko jollakin tavoin neuvoillani ja kokemuksellani auttaa teitä?»
Silloin minut valtasi jälleen tuo kummallinen epätodellisuuden tunne, aivankuin jostakin ulkopuolelta olisin katsellut koko kohtausta. — Ravintolan kissa kieriskeli kadun tomussa ja auringonpaisteessa nautinnollisesti suljetuin silmin. Autotorven tukehtunut törähdys saavutti korvani. Aseman seinässä loisti punaisin kirjaimin tuo ikuinen AUBONMARCHÉ. — Mäki tyhjenteli lasin toisensa jälkeen, hänen kätensä lakkasivat vapisemasta ja silmiin tuli kiiltoa. Puhe muuttui varmemmaksi. Hän haasteli jotakin hölynpölyä, kunnes yht'äkkiä säpsähdin hänen kääntyessään minun puoleeni:
»Apropós! Tunnetko sinä erään maisteri Hellaan? Tuon, joka on julkaissut erään runokirjan, jota ei kukaan ole lukenut. — Kävelin eilen iltapäivällä Boulevard St. Micheliä ja näin hänet jonkin pikkubaarin pöydän ääressä imeskelemässä aperitifiään. Tunsin hänet ulkomuodosta, — minulla oli kiire, mutta pysähdyin hetkeksi juttelemaan. Hän sanoi oleskelleensa täällä jo toista kuukautta, harjoittavansa opintoja ja muuta roskaa. Anteeksi. Ihmettelin, miksi hän ei ollut käynyt Dôme'issa, mutta hän sanoi karttavansa ihmisseuraa. Se oli kai olevinaan viittaus minulle, että korjaisin luuni. Tietysti minä kuitenkin otin hänen osoitteensa. Katso, minulla on sellainen metodi, — aina sieltäkin voi hellitä jokin kymmenen frangia äärimmäisessä hädässä. — Meidän täytyy katsoa myöskin tulevaisuutta.»
»Varjelkoon, sinähän olet oikea, elävä tietotoimisto.» Minä yritin nauraa. Caritas oli ojentautunut puoleksi eteenpäin kalvenneena ja loistavin silmin.
»Sanokaamme vaikka niin. Ja tietotoimistot ovat kalliita laitoksia.
Sinä siis tunnet hänet. No hyvä. Onko sinulla kynää?»
Ja hiukan vapisevin käsin kopioi hän osoitteen muistikirjastaan.
»Tuossa. — Ja voitko sinä nyt vielä vipata minulle pari sataa frangia?
Katso, minun täytyy tänään välttämättä käydä lunastamassa se kello.»
»Mutta muista, sinun täytyy sitten nukkua pari tuntia. Et voi millään kestää tuollaista menoa enää kauempaa.»