Juuri silloin oli Paul Morand vastannut varjojen kutsuun. Lähtenyt etsimään sen valtavan melankolian lähdettä, joka tulvi saksofonien äänistä. Hän palasi ja julisti:
»Neekerit ovat maailmankaikkeuden nuoruus!»
* * * * *
Yli olemukseni vuosi tulvahyökynä meidän aikamme mieletön, alitajuinen itsehävitysvietti.
* * * * *
Ja taas oli kylmä aamuyö.
XII
Mutta se yö ei vielä ollut lopussa.
Kun ehdin hotelliini, hämmästyin huomatessani, että huoneeni avain oli poissa naulastaan. Portieri oli jo mennyt nukkumaan, kaikki oli kuollutta ja autiota, kun kuljin heikosti valaistua käytävää pitkin huoneeseeni.
Kylmä aamuyö ja heikosti valaistu hotellikäytävä, jonka numeroitujen ovien takana nukkuivat vieraat ihmiset. Tympeä, kyllästynyt uteliaisuus pakotti minua kiirehtimään. Ihmettelin, oliko mahdollisesti Mäki kiivennyt huoneeseeni nukkumaan humalaansa pois.