Sillä tapaa opin tuntemaan Caritaksen. Se oli vain tuo sattuma, että jossakin Kluuvikadun ja Aleksanterinkadun kulmassa olin kohdannut toimittaja Kortteen, — hermostunut ilta, punaisenkiiltävä valoreklaami ja hämärään hehkuva savukkeenpää.
* * * * *
Kiivetessämme ylös pimeässä, sillä sähkönappula ei toiminut, välkähti mieleeni epäselvä muisto lapsuudestani, jonka kivikäytävän tuoksu oli herättänyt unhoituksista. Olin aivan pieni poika, tulin tädin kanssa maalta, ajoimme ajurilla katua pitkin, aurinko paistoi hyvin kirkkaasti ja hevosen kaviot kopahtelivat tarkasti määrättyjen väliaikojen perästä kivitykseen. Silloin oli varmasti varhainen aamu, sillä ihana raikkaus täytti ilman, ja kaikki ihmiset tuntuivat nauravan. Minä tulin isäni hautajaisiin, vaikka en kyllä ymmärtänyt siitä muuta, kuin että minulla oli jalassa mustat sukat, jotka olivat kovin karheat ja tekivät olon epämiellyttäväksi. — Ja rappukäytävässä oli sama tuoksu, joka siitä hetkestä lähtien on ollut minulle rakas, sillä se symbolisoi kaupunkia ja kaikkea tuntematonta.
Me kuulimme gramofoonin soittoa ja ääniä kolmannesta kerroksesta. Ovikello helisi jossakin sisällä, jokin lasi särkyi, joku nainen kirkaisi.
»Jumalan kiitos, että tulee uusia kasvoja. Me olemme lopen kyllästyneet kaikki toisiimme. Jokaisella on samat vanhat ilkeydet kuin viime talvena, ja me kuolemme ikävään.»
Rouva Spindel yritti valloittaa minut keski-ikäisen naisen hymyllä, jossa on paljon epämääräisiä lupauksia ja epämääräistä pessimismiä. — Olin kyllä kuullut hänestä paljon. Väitettiin yleensä, että hänessä olisi eräitä epänormaaleja taipumuksia, ja hän koetti mahdollisuuksien mukaan ylläpitää tätä uskoa.
»Astukaa sisään ja asettukaa niin mukavasti kuin voitte. Tuolla on vielä vähän samppanjaa jäljellä. Esittely on ikävää ja tarpeetonta. Esitelkää itsenne, jos tahdotte ja kelle tahdotte, mutta varokaa naisia, se on parasta tänä iltana. Elokuun troopillinen ilmanala, ymmärrättehän.»
Korte johdatti minut samppanjan luokse; — sitä oli tuskin puolta pulloa jäljellä, mutta pari tyhjää näkyi olevan kumollaan pöydän jalkojen vieressä.
»Pieni ryyppy, häh? Otetaan loppuun, ennenkuin toiset huomaavat.
Harvoin saa näin hyvää tavaraa.»
Korte löysi jostakin laakean samppanjamaljan, mutta minä sain tyytyä juomalasiin. — Gramofooni soi, ja joku pari yritti tanssia keskellä lattiaa potkien samalla mattoa syrjään, mutta muut istuivat tyynyillä ja polttivat tupakkaa. Huoneessa saattoi olla kymmenisen henkeä, mutta ei ollut mitään ahtauden tunnetta.