HOFFMANN. Lienee tavallista vatsan-purua.
SAARA HUMALISTO. No niin herrassööringskakin ensin arveli, ja käski herrassööringin pureskelemaan karvaita pippuria sekä ryyppäämään kanvärtti-viinaa päälle. Vaan kun ne eivät auttaneet, niin lähettivät mun täältä neuvoa kysymään.
HOFFMANN. Miksi juuri minun luokseni?
SAARA HUMALISTO. Sanoivat teidän olevan halvemman kuin täysin oppineet.
HOFFMANN. Mitä! — Ovatpa aika hölmöjä. Kuka sen on sanonut, ett'en minä täysin oppinut ole? Tuhmat! Mahtaa olla kitsasta ja ahdasmielistä väkeä se herrasväkesi?
SAARA HUMALISTO. Eihän tuo itse — — mutta kyllä se rouva. — — Olen minä herrassööringiltä monasti juomarahaakin saanut.
HOFFMANN. Rouvan tietämättä, arvelen. — No niin, minä kirjoitan nyt uuden reseftin ja niitä lääkkeitä mitä tällä annetaan, niin ottakoon se herrassöörinkisi neljä ruokalusikallista päivässä ja kolmeen päivään älköön hän syökö niin einettäkään, ymmärrätkö?
SAARA HUMALISTO. Kolmeen päivään? Mutta aivanhan se sitte kuolee, — muutenkin niin laiha ja — —
HOFFMANN. Sano niinkuin minä käskin!
SAARA HUMALISTO. Kyllä, kyllä. Mutta saako näitä rohtoja pian apteekista, sillä minulla ei enään olisi aikaa niitä pitkältä odottaa?