Emäntä kynsiskeli Mansikan otsaa ja kaulaa. Vasikka pujautteli päätänsä ja pyrki nuoleskelemaan karkealla kielellänsä.
"Vai jo se unehutti tupusen. Mutta onpas toki vielä pikkunen jytynen Mansikan varalle, onhan mokomalle kuolaantunut kokkare. Katsoppas, kun on peukalon kokonen palanen! Joko tuntee sierain tuoksun, koskapa niin rupesi tuhahtelemaan, joko tuntee… tunteeko punanen sierain leivän tuoksun…? Kos, kos… kos, kos… — No, anna nyt jo, äläkä kiusaa!"
Emäntä taputteli vielä vasikkaa, hyväili Perjakkaakin ja puheli:
"Toista olisi teidänkin pureskella suuressa navetassa isossa karjassa. Olisi valoa ja lämmintä. Tässä pöksässä ette jaksa pitää kunnon lämmintä. Joka kohta vuotaa, ja kiinteän akkunajään läpi ei pääse valo sisälle. Mutta antaapa kesän tulla, niin on laidun kohta pellon aidan takana, on ontta ilman alla, valoa ja lämmintä niin kuin talollistenkin karjalla. Toivotaan kesää, ämmyseni, odotetaan, tyttöseni! Pankaa nyt levolle!"
Emäntä pujahti kiireesti ulos ja painoi kiinni paksujäisen oven, siirsi sitten olkilyhteen oven eteen, otti maahan laskemansa juottoämpärin ja meni polkua myöten tupaan.
"Kummapa, kun ei sieltä isääkään vielä kuulu", sanoi hän rukin takana istuvalle tytölleen Annalle. "Tekase siinä nyt vielä muutamia punasia käämejä ja lähde sitten vastaan. Olisit loppumatkalla edes vähänkään apuna kuormaa työntämässä."
"Miten sinne tarkenee lähteä tuollaiseen pyryyn?" sanoi Anna vähän vastenmielisesti ja polkaisi rukkinsa käyntiin.
"Kaikkeapa nyt puhuu nuori ihminen! Vedä tuosta minun huovikkaani kenkiesi päälle ja ota turkkikauhtana seinältä! Koeta nyt joutua, että olisit edes pitkällä kujalla kinoksista auttamassa!"
Anna-Kaisa asettui kangaspuille ja ryhtyi kutomaan. Rivakasti lenteli sukkula kädestä käteen loimien läpi. Säännöllisesti kuin harva-astuntainen seinäkello nurkassa kangaspuiden takana kävi kaide. Siinä välillä polkimet hiljalleen solahtelivat.
— On se kummaa, — ajatteli hän Annan vihdoin lähdettyä, — kuinka tuolle tytölle on vastenmielistä kaikki tuollainen. Ei tarvinnut Katrille koskaan edes vihjauttaakaan, itse hän tuollaiset huomasi. Tämä on kuin kivireki, aina vastahakonen ja sellainen vetelys. Mutta olispahan lähtö kirkonkylälle, niin ei jalka paljoa painaisi.