Anna nauraa heläytti mukaan. Mistä hän tiesi, niitä oli tapahtunut. Olihan hän ollut kokonaan toisella suunnalla. Mutta mitä todellakin oli tapahtunut, siitä hän olisi halunnut tietää. Rinteen ja Ellin näteleminen sisälsi jotakin salaperäistä.
"Teillä on varmaankin ollut hauskaa siellä", puuttui hän puheeseen.
"Kyllähän muuten, mutta herra Rinne saattaa aina häiriöitä aikaan, milloin hän on vaan matkassa."
"Kas, kas! Tässähän kohta saa surra syntymistään. Vai minä se olenkin viides pyörä vaunun alla. Ei kai sitten liene muuta keinoa kuin irtautua ja hakea oma pari itsellensä. Mutta sen minä sanonkin, että minä valitsen varren varrelleni!"
Rinne katsoi Annaa, niin että tämä sävähti punaiseksi hiuksiaan myöten.
He olivat juuri saapuneet nurkkaukseen, josta Annan piti poiketa kotiinsa.
"Vai luuleeko Elli, etten saa!" jatkoi Rinne voitonriemuisesti.
Anna ei tiennyt, mitä oikein ajatella sellaisesta lähentelemisestä. Hän piirteli kengänkärjellään ympäri katukäytävän kiveä ja katsoi alas. Hän ei uskaltanut silmäillä kumpaistakaan. Tuntui vaan niin kuin Rinne olisi edelleenkin tarkannut häntä kiinteästi. Kun hän vihdoin sitten kohotti katseensa, iski Rinne silmää hänelle. Hänpä nyt oli oikea velikulta!
"Minä voin yhtä hyvin tehdä saarimatkan oman tyttönikin kanssa", kiusotteli Rinne Elliä.
"Onnea matkalle!"