Hän oli jo aivan ensi näkemältä kiintynyt Annaan. Siinä tytössä oli jotakin, joka veti puoleensa, ja Rinne suunnitteli suhteensa jo kauvaksi eteenpäin. Hän oli tämän kaupungin tytöt tullut tuntemaan pienessä ajassa ja he hänet. Jokainen vastatullut lensi kuin hyönteinen hämähäkin seitin ympärillä, joka silmänräpäys vaarassa joutua kiedotuksi.
"Uskaltaisitko minun kanssani enää sellaiselle retkelle lähteä?" kysyi Rinne taasen Elliltä, katseellansa samassa etsien Annan katsetta.
"Kyllä, kun lupaat olla siivommasti."
"Hyvät ystävät! Siivommasti! Olenko minä purrut tai potkinut tai hännälläni ropsinut?"
Tytöt revähtivät nauramaan.
"Arvasinhan minä, että sinulla on jotakin minua vastaan. Ilmankos ne ovatkin huulet olleet pitkällä ja paksuna kuin ruomapari."
"Eikö sitten olisi syytä?"
"Mitä?"
"Muisteleppas!"
"Minä kyllä en muista! Koettakaapa te, neiti Niemelä, muistella!"