"En minä usko, että te esimerkiksi menettelisitte, mutta taidammeko yksikään katsoa vuosikymmeniä eteenpäin, miten silloin menetellään."
"Laita asiat paremmalle perustukselle! Osta palstatilaksi, eikä kukaan voi sinulta omaasi koskaan hätyyttää!"
"En tuota tiedä! Kyllästyttää koko elämä. Kuljullahan on täysi oikeus menetellä niin kuin haluaa, mutta minusta tuntuu niin kuin tapahtuisi verinen vääryys."
"Ei se ole kumma, jos olet katkeroittunut, — olisin minäkin. Mutta sillä ei nyt asia korjaudu. Mitäs mietit siitä palstatilasta?"
Jaakko imi äänettömänä piippuaan, ja katse piirteli synkkänä pitkin lattian saumaa, päättyen aina kellarin luukun puuhun upotettuun messinkirenkaaseen. Hän ei jaksanut päästä eroon tuskallisesta ja apeasta mielialasta.
"En tiedä…", sanoi ja istui jälleen yhtä äänettömänä.
"Vai oletko jotakin muuta suunnitellut?"
"Enpä paljoa."
"Jos vuokrallakin asettuu asumaan, niin pikku rahat ovat pian tirkenneet siihen."
"Ainakin näin maalla, missä päiväpalkka on niukka."