"Vuokrat ovat tietysti myöskin, mutta oma katto kun olisi pään päällä, niin silloin…"
"Jaksaneeko tuota enää saada. Eikö liene parempi lähteä parempia ansioita etsimään."
"Mihin sitten?"
"Ajattelin kaupunkiin."
"Mitä?" — Pietola otti piipun suustansa ja katsoi hämmästyneenä
Jaakkoa.
"Vai kaupunkiin! Olen sinua tähän saakka pitänyt järkevänä miehenä.
Entäs perhe?"
"Sinne mukaan. Siellä jo vanhin tyttö on. Tuossa on toinen juuri aikuiseksi saapunut ja kykenee jo työhön. Siinä se kostuisi poikakin…"
"Niin, kyllähän se näin tuntuu selvältä, mutta en minä sittenkään sinuna lähtisi. Siihen on niin monta syytä. Et sinä osaa arvata, mitä sekin mukanansa tuo. Enhän minä sano enkä toivo, miten sinulle ja lapsillesi käy, mutta tiedäthän sinä yhtä hyvin kuin minäkin, miten on käynyt Nurkkalan Heikille ja monelle muulle. Mitä on tullut heidän lapsistaan siellä. Kyllä minusta tuntuu, että vaikka täällä kuin ahtaalta tuntuisi elämä, niin joka suhteessa sittenkin 'maa on vakasin ja Jumala totisin'."
* * * * *
Jaakon mielestä ei kuitenkaan haihtunut katkeruus.