"Pesemistä ja paikkaamista!"
"Herra varjelkoon!"
"Mustasilmäisiä pikku pakanoita niin kuin isäkin kuuluu olevan."
"Pikisilmäisiä pojan vintiöitä!"
"Se se vasta pikinappivapriiki!"
Iloinen naurun helähdys lähti sanojan luota molemmin puolin kummallakin konerivillä, juoksi kuin koneiden hurahdus päästä päähän.
Ja jälleen helähtivät sakset, kurahtivat koneet, liikkuivat hennot sormet, ja yskivän, elähtäneen ompelijankin huulilla viivähti hetken hymyn häivähdys…
* * * * *
Mutta Katri oli omissa ajatuksissaan. Vaistomaisesti hän hoiti konettansa, muutti uuden kappaleen, liitti katkotut langat ja valmisti paidan toisensa jälkeen.
Eihän niin erikoista mitään ollut tapahtunut, ja kuitenkin hän tunsi olevansa erilaisempien mielialojen vallassa kuin ennen tässä istuessaan. Eihän hänen suhteensa Juhoon ollut tullut sen kummemmaksi. Samalla tavallahan hän häntä nytkin rakasti kuin ennen.