Katri uskoi, että Juho todellakin voisi tehdä jotakin tässä asiassa. Ja juuri tuo Katrin osanotto ja luja luottamus vaikutti Juhoon kohottavasti.
He saattoivat näin vapaahetkinänsä tuntea oikein iloa ja riemua toistensa seurassa. Heillä olivat aina jalot pyrkimykset etualalla.
Jokapäiväinen työ, joka ei kaivannut sanottavasti heidän henkisiä voimiaan, ei voinut tuottaa työn iloa ja viihdytystä. Se oli niin samallaista päivästä toiseen. Kaiken työnhän oikeastaan teki mahdollisimman tarkasti rakennettu kone, sen jyrsivät terät, pyörivät akselit ja rattaat, hyppivät neulat ja niveleet. Ei koskaan saanut tehdä mitään kokonaista. Tuskin yksikään ainoa esine oli kokonaan tullut valmiiksi heidän käsissään, vaikka satoja tuhansia osia olikin kulkenut heidän työpöytiensä kautta.
Katri muisteli usein Juhon kuvitteluja kerran Hupisaarella, kuinka mentäisiin veneellä sinisten selkien taakse, josta ei koskaan palattaisi. Ei hän oikein tahtonut uskaltaa ajatella sitä mahdollisuutta. Mutta toisinaan tuo haave niin valtasi hänet, että hän löysi itsensä pienen mökin emäntänä, askartelemassa puhtaassa tuvassa, jonka akkunasta avausi näköala järvelle ohi rannalla olevan nuottakodan ja saunan. Mitä kaikkea saisikaan tehdä omassa kodissa aamusta iltaan!
Nuo kuvat välähtelivät hänelle milloin missäkin — jostakin syystä nytkin…
* * * * *
He olivat kumpikin nyt niin innostuneina, etteivät malttaneet pysyä sisälläkään, vaan lähtivät ulos kaupungille, kun sitä paitsi kaunis ilmakin houkutteli.
He menivät Läntiselle Pitkällekadulle, missä tavallisesti työväestö oli iltakävelyllä. Käytävät olivatkin väkeä mustanaan. Toisissa ryhmissä kulki tyttöjä nauraen. Heidän taaksensa kerääntyi suuri joukko poikia, jotka koettivat sanasutkauksin herättää huomiota. He olivat muka keskenään puhuvinaan, mutta tarkoittivat sen tyttöjen kuultavaksi. Sanat eivät olleet ollenkaan valittuja, jopa suorastaan raakoja ja sopimattomia. Tytöt hyikäilivät "tuollaisia roskasuita", mutta kuitenkin he samassa olivat valmiit nauramaan sanojen hupaisille käänteille, rohkeille sivuajatuksille ja yltiöpäisille kaksimielisyyksille.
Pitkin iltaa järjestyivät he paritusten, sanat vähän laimenivat, ja nauraen sekä suuriäänisesti puhuen he kulkivat myöhään iltaan saakka.
Kasvavat poikaset ja tyttöset soluivat mukana. Heillä oli oikein oma ryhmänsä, josta kuului lasten äänien kilittämistä. Pojat olivat jo koko miehiä olevinaan. Tupakan sytyttämisessä kouran sisässä, tulitikun heittämisessä, poltetun savukkeen nakkaamisessa, sylkemisessä, puolittain vetelehtivässä astunnassa, vähän kuin juopuneen tavoin hoippaamisessa, käsien lyönnissä toverien hartioille, kiroilemisessa ja siunaamisessa sekä välillä jonkun laulunrenkutuksen lomauttamisessa oli aikaisempien jäljittelyä. He olivat jo omistaneet kaiken, mitä katu saattoi opettaakin. He tiesivät kaikesta, ja heillä oli kokemuksia kaikenmoisista ilveistä ja eleistä.