Äänettöminä kulkivat he pitkin talvista tietä, ja hiljaisuus ympäri piiritti heidät. Kuu paistoi takaa, ja varjot lankesivat tielle.
Toisinaan he pysähtyivät äänettöminä tielle, pysähtyivät ja kuuntelivat tai puhuivat kuiskailemalla.
"Täällä on niin ihana rauha", sanoi Katri vihdoin.
"On", vastasi Juho lyhyesti.
"Tuntuu aivan kuin puheen äänikin häiritsisi."
"Eihän meillä ole syytä puhuakaan."
Hiljaisuuden keskeltä alkoi kuulua omituinen ääni.
"Mikä se on?" kysyi Katri.
"Jäniksen katkonainen pajatus."
He pysähtyivät molemmat kuuntelemaan omituista tykytyksen tavoin katkeilevaa tummaa vihellystä tien ohesta.