Kappaleen ajan kuluttua pyörsivät he kaihoisin mielin takaisin. Etäälle jo näkyi kuinka tehtaiden piipuista nousi savun haituvia ylös korkeuteen. Työn touhu oli lakannut viikon loputtua taasen, lauennut joiksikin hetkiksi kattilain sallittu jännitys, mutta vielä savusivat puoleksi jäähtyneet tulipesät.
Oli jo kymmenen seutu, kun he saapuivat viimein kaupunkiin. Liike kadulla oli jo tauonnut. Ajurien hevoset seisoivat Seurahuoneen ja Palokunnantalon nurkkauksessa alapäisinä ja ajurit nukkuivat istuimillaan tai juttelivat ryhmässä hevosistaan ja viimeisistä markkinoista. Läntisellä Pitkälläkadulla oli vielä aika riento, kisailu ja kovaääninen puhe. Yhdentoista seudussa vasta vaikeni äänen pauhu katukujissa, kunnes teatterista ja iltamista rientävä yleisö sen taasen hetkeksi kohotti.
Mutta vaipui vihdoin lepoon kaupunki, katosivat tulet kivimuurien seinistä ja järjestyksen valvojat kulkivat tasaisessa tahdissa nurkista nurkkiin.
VI.
Rinne ja Anna olivat lapsineen siirtyneet paikasta toiseen pitkin kaupunkia. Talossa, johon he olivat asettuneet häiden jälkeen asumaan, oli syntynyt heidän esikoisensa, tyttö.
Anna oli sidottu tuon tapahtuman jäljestä. Hänellä oli taipumusta olla pois kotoa hyvin paljon, mutta nytpä tyttö pitelikin häntä kehdon ääressä alinomaa.
Mutta sen sijaan kävivät tuttavat hänen luonansa, ja menettelihän tuo sillä tavalla.
Kuitenkaan eivät he viihtyneet tässä paikassa. Kova onni oli heidät johtanut naapureiksi jonkun perheen kanssa, jonka lapset sairastivat melkein aina. Ei heillä ollut yön eikä päivän lepoa. Seinän takaa kuului yhtämittaista itkua, ja äiti tuntui jo olevan aikalailla hermostunut.
Viimein he olivat asettuneet lähemmäksi tehdasta, jotta Yrjölläkään ei olisi pitkälti tehtaalle.
Täällä syntyi heille poika, joka piteli lujalla kohta syntymästä saakka.