Nyt saavuttivat he Knorrimäen huipun ja juna alkoi laskeutua alas, mutta Sirola ei kai huomannut sitä eikä vähentänyt koneen tehoa. Kauhulla katsoi Erkki häntä. Eikö hän todellakaan enää tiennyt mitä teki? Vauhti lisääntyi nopeasti.
"Siinä sivuutettiin mäen harja," sanoi hän, saadakseen Sirolan huomaamaan, missä oltiin.
Sirola tuijotti tylsänä eteensä…
Mitä tehdä nyt? Hänellä ei ollut oikeutta puuttua esimiehensä tehtäviin, mutta mitä seuraisi, jollei yhä kiihtyvää vauhtia pienennettäisi. Nyt jo alkoi veturi heittelehtiä kiskoilla. Pesä ei ulvonut niinkuin vastamäen kiihkeässä ponnistuksessa, vaan läähätti, nyyhki kuin suuri ihmisjoukko olisi tukahdettua itkua itkenyt…
"Nyt on suljettava höyryventtiili!" sanoi hän päättävästi.
Kun Sirola ei vastannut, sulki hän sen. Mutta silloin Sirola kohosi asennostaan ja hänen silmänsä leimahtivat heikossa valossa, joka peitetyn kattolampun kupuun leikatun raon kautta lankesi hänen kasvoilleen.
"Anna olla auki sen!" karjasi hän ja repäsi venttiilin selälleen.
"Me menemme kohti kuolemaa!"
"Antaa mennä — heee—i!"
Se oli mielipuolen karjaisu, joka saattoi Erkin vapisemaan.