"On siellä nyt tulta," sanoi lämmittäjä. "Niin ovat putket, kuin sulaa metallia täynnä."
"Hyviähän me kokkeja olemme ja hyvin sitä on hepoa ruokittavakin."
Tultiin juuri pieneen metsään, jossa myrskyn voima vähän lannistui. Luntakin oli tasaisemmin radalla, ja juna sai vauhtia yhä enemmän. Mutta sitä kesti vain lyhyen hetken. Ja metsän takaa avautui äärettömältä tuntuva lakeus. Myrsky painoi tässä vinosti vastaan. Koko junan sivu oli sen rynnistysalueena. Ja nyt se päätti käydä väsyttävään taisteluun. Se painoi vastaan yhtämittaa, hellittämättä, koko voimallaan.
"Minkälaista lieneekään Kourin leikkauksessa," arveli jo lämmittäjä.
"Tämä tuuli on kai tehnyt sinne oikein hiivatinmoiset patterit."
"Luultavasti, sillä se lyö siihen lännestä matalametsäisen kunnaan yli niinkuin viemäriojaan, ja sen pohjalta meidän pitäisi löytää kiskot."
Lämmittäjä pyyhki hikeä otsaltaan, tarttui hiililapionsa varteen ja alkoi työnsä jälleen. Joka kerta, kun hän polkaisi paininta lattiassa, rävähdyttivät automaattiset laitteet pesän luukut auki, ja vihertävän keltaisen liekin loimu valaisi hytin sekä savupilvet ja myrskykuurot ensimäisten vaunujen yläpuolella.
Kuljettaja avasi akkunan sivultansa estääkseen pesän kirkkauden huikaisemasta silmiään. Savupiippu ulvoi myrskyn seassa ja silmänräpäysliikkein syöksyi siitä sakeaa savua ulos, painautuen kohta vaunujen kattoja pitkin ja sieltä alas junan suojanpuoleiselle sivulle. Säkenet tanssivat tuulen pyörteissä, yrittivät ylös, mutta syöksyivät maahan, kuin tuperruksissa.
Varustauduttiin Kourin leikkausta varten.
Miehet häärivät hämärässä hytissä. He tarkastivat konettansa. Heillä oli kyllin kivihiiliä, kyllin vettä.
Kuljettaja Teräksen luonteenomainen reippaus ja rohkeus sekä neuvokkuus oli monesti ollut jo koetuksen alaisena — eikä suinkaan vähäisessä määrässä tänä myrskyisenä päivänä.