—Agnes, eikö sinulla enää ole muistoakaan jäljellä entisistä oikeuden käsitteistä?
—Ahaa, siihenkö nyt tullaan?
Hän nauroi, heitti päätään taakse, nojautui kyynärspäillään takana olevan tuolin karmiin ja antoi minulle taaskin ylimielisen, vaativan katseen.
—Sanopas, hyvä moralisti, eroanko suurestikin niistä naisista, jotka pitävät itseään miltei pyhimyksinä siveellisessä suhteessa? Minä otan vaan niin kauvan kuin minulle vapaasta tahdosta annetaan, he taas valvovat etuaan ja vaativat että mies sitoutuu heitä elättämään koko ikänsä, vaikk'ei hän enää heistä välittäisi rahtuakaan. Sehän minusta taas todenperästä häpeällistä olisikin.
Hänen sanansa hämmästyttivät minua niin, etten osannut vastata mitään.
Agnes katsoi kelloaan.
—Nyt meillä ei ole aikaa enää kiistelemiseen.
Hän soitti, käski kyyppäriä toimittamaan tavarat rantaan ja suoritti hänelle laskunsa.
—Mitä ajattelet siellä, Liisi?
—Ajattelen, missä ja minkälaisena sinua mahtanen ensi kerran nähdä?