—Siellä saat enemmän nauttia elämästä, sen kyllä ymmärrän. Mutta Agnes, löydätkö siellä myöskin todellista onnea, mielen rauhaa—?
Hän katseli minua ja hymyili pilkallisesti.
—Pikku Liisi, sinä puhut kuin lapsi!
Hän pudisteli päätään ja nauroi yhä.
—Kuule, etkö sinä hirveästi kadehdi tuota kissaasi, joka makaa tuolla uunin nurkassa? Katsopas, kuinka se on tyytyväinen elämäänsä, hyrrää silmät ummessa, ilman huolta ja murhetta, eikä kaipaa mitään maailmassa, kun vaan saa ruokaa ja lämmintä. Sillä on täydellinen mielen rauha!
Minua vähän harmitti.
—Kissa on kissa ja ihminen on ihminen.
Hän nousi ja tuli luokseni.
—Loukkaannuitko sinä?
Viehättävä katse kohtasi silmääni ja sai minut heti hyväksi jälleen.