Antti myhäili.
—Mitä joutavia!
—Vannomatta paras. Ihmeitä tapahtuu.
Mitä hän tarkoitti? Oliko hänellä jotain mielessä? Minuun alkoi keskustelu tehdä kiusallisen vaikutuksen, otin puheenvuoron, saadakseni sitä kääntymään toisaanne.
—Agnes, kuinka sinä oikeastaan viihdyt Pietarissa?
—Erinomaisesti! Siellä on elämä vapaata, iloista, nautinto-rikasta—
—Mutta eikö myöskin hyvin kevytmielistä?
—Mitä se tekee? Kunhan ei ole ikävää, kuivaa ja ummehtunutta, niinkuin teillä täällä. Uh, minä tukehtuisin!
—No, no, kovinpa te—alkoi Antti.
—Ettehän te tiedä elävännekään. Toista siellä suuressa, avarassa maailmassa, jossa on alituista vaihtelua ja jossa ihmiset ovat hilpeitä, älykkäitä, kehittyneitä—ah, minä en tulisi enää toimeen muualla kuin Pietarissa. Niin, mahdollisesti sentään myöskin Pariisissa.