—Hevosellako menisimme vai jalan?
—Kuten vaan tahdotte.
—Kuulkaa! Hankkikaa minulle satula. Me ratsastamme.
—Kyllä.
—Todella? Luuletteko saavanne täällä satulaa?
—Saan varmaan. Olkaa huoletta.
—Ooh, sepä hauskaa! Silloin ratsastamme joka päivä, eikö niin?
—Niin paljon kuin teitä vaan haluttaa.
Minä istuin syrjässä, Antti ei katsonut minuun päinkään. Tuntui kuin olisi joku kuristanut minua. Mutta eihän tässä vielä ollut mitään syytä pelkoon. Tavallista kohteliaisuutta se vaan oli. Ei muuta.
Ei muuta! Tavallista kohteliaisuutta ainoastaan….