—No, kun tulimme vasta viiden aikaan aamulla takaisin. En ymmärrä kuinka se aika niin luiskahti. Olimme kaikki niin iloisella ja vapaalla mielellä, että tuskin maltoimme vielä silloinkaan lähteä.
—Oliko siellä kaunista?
—Erinomaisen kaunista. En muista Iloharjulla koskaan olleen niin kaunista kuin nyt. Ilma oli selkeä, ei tuullut ei niin hiventä; ja auringon laskiessa oli vallan ihmeellisiä kajastuksia.
—Entä noustessa?
—Sitä emme enää niin tarkanneet—Antti kävi hiukan hämilleen. Emme tulleet niin tarkanneeksi, kun istuimme siellä Agnesin kanssa penkillä ja puhelimme.
Minä en aivan heti jatkanut. Katselin sanomalehteä, jonka poika juuri oli tuonut. Ja sitä katsellessani kysyin noin niinkuin sivumennen ja teeskennetyllä välinpitämättömyydellä:
—Ja mitä sinä nyt pidät Agnesista?
—Hm…. En osaa vielä oikein sanoa. Minä otan hänestä selvää ensin.
Ettekö ihastuneet häneen kaikki?
—Eihän toki sentään … vaikka täytyy myöntää, että hän on tavattoman—