—Agnes—
Minä koetin näyttää loukkaantuneelta, peittääkseni, sillä jos mahdollista, syyllisyyden ilmettä kasvoillani.
—Kuinka semmoinen voisi tulla kysymykseenkään.
—Noo—olisihan se jotenkin luonnollinen tunne.
—Minäpä kun niin täydellisesti luotan Anttiin.
—Ahaa, vai siltä kannalta! Siinä tapauksessa varoitan sinua rehellisesti turhista illusiooneista, joita tavallisesti seuraa katkera herääminen. Luuletko sinä todella, että senlaiset ominaisuudet kuin järki, periaatteet, tahto, velvollisuuden-tunto ja mitä ne kaikki ovat—että ne muka ihmisen elämää ja toimintaa määräisivät?
—Luulen aivan varmasti.
—Sinä lapsi!
Hän nauroi makeasti.
—Hui, hai, ei sinne päinkään. Usko minua: ei järki, eikä tahto, eikä periaatteet merkitse mitään, niin pian kuin intohimot heräävät. Intohimo—kas, se on herrana, ja nämä muut ovat kauniisti sen palvelijoita vaan, jos se niille ylipäätään suo mitään sijaa.