Puhuessaan oli Agnes sen verran virkistynyt, että jaksoi kohottaa jo päätään kääntyä minuun päin. Silmätkin olivat käyneet hiukan elokkaammiksi.
—Mutta miltä sinusta tuntuisi, Agnes, jos joku, johon sinä olet mieltynyt, hyötä hyviään kääntäisi sinulle selkänsä?
—Johon minä olen mieltynyt?
Hän lausui sen kyllästyneellä, välinpitämättömällä, ylenkatseellisella äänellä ja vaipui samassa takaisin entiseen hervottomaan asemaansa.
—En todella osaa sanoa, sillä minä en ole mieltynyt kehenkään, niin kauvan kuin muistan taaksepäin.
—Vaan jospa sattuisit mieltymään?
—Niin tietäisin pitää hänet kiinni myös.
—Voisihan kumminkin tapahtua, että hän rakastuisi johonkuhun toiseen.
—Mahdotonta. Semmoista ei voi ajatellakaan.
—Sinä olet nyt nuori ja kaunis. Mutta aikaa voittaen—