Kyyppäri ilmoitti, että päivällinen odotti meitä toisessa huoneessa.
Läksimme sinne.
Istuin äänettömänä Agnesia vastapäätä ja odotin, mitä saisin kuulla. Mutta hän pysyi sanassaan. Kertoili kaikenmoista Pietarin oloista ensimmäisiä ruokalajia syödessä, vasta sitten, kun olimme tyhjentäneet lasin viiniä kumpikin ja hän uudelleen oli täyttänyt lasit, heitti hän pitkän katseen kyyppäriin, joka ymmärsi tarkoituksen ja poistui salvettineen ja talrikkineen.
Agnes nojautui taaksepäin tuolissaan.
—Muista nyt ensiksikin, Liisi hyvä, että ihmiset eivät ole kaikki samanlaisia.
—Kyllä koetan muistaa, minä hymyillen vastasin, sillä minusta tuo oli jotenkin tarpeeton esipuhe.
—Ja myöskin, hän jatkoi, ettei heillä siis voi olla samanlaisia ajatuksia, samanlaisia tunteita, samanlaisia käsityksiä, samanlaisia katsantokantoja, samanlaisia elämäntapoja.
—Muistan senkin.
—Josta taas on luonnollisena seurauksena, ettei heiltä voi niitä vaatiakaan.
—Ei tietystikään. Sehän olisi hulluutta. Hottentotti ei voi missään suhteessa olla eurooppalaisen kannalla. Mutta mihinkä sinä tahdot tulla?
—Siihen vaan, että meidänkin molempain välillä on suuri ero.