FANNY. Ei suinkaan isä häntä kutsunut?
ROUVA PENTTINEN. Isä? Muista nyt kerrankin sanoa »pappa» eikä aina »isä». Niin kutsunutko? Totta kait hän kutsui. Kutsututhan ne ovat muutkin.
FANNY. Minkätähden? Voi, minkätähden?
ROUVA PENTTINEN. Ja sitä sinä kysyt? Käsketäänhän niitä vieraita muuannekin, mikseikä sitten meille.
FANNY. Kun hän ei ole isän—kun hän ei ole papan kanssa tuttukaan.
ROUVA PENTTINEN. Miks'ei ole tuttu? Illalla kun juuri olivat yksissä patruun Wellmanin luona.
FANNY. Niin, vaan sitäpä ennen eivät ole nähneetkään toisiaan.
ROUVA PENTTINEN. Entä sitten? Mitä se tekee?
FANNY. Eikä hän ole milloinkaan meillä käynyt. Itsestään hänen olisi pitänyt tulla ensi kerran.
ROUVA PENTTINEN. Itsestään pitänyt tulla ensi kerran?! Ole vaiti. Kuka on sanonut, että hän olisi tullut itsestään? Kyllä olisimme saaneet odottaa.