ROUVA LINDEMAN. Tietysti! Kun näki, ettei Broberg hänestä huoli.
Hs—hs—
ROUVA PENTTINEN (tulee heidän luokseen). Mutta jos ei se Riikka saa häntä takaisin, niin mikä tulee eteen? Ihan minä silloin kuolen ikävään. Mitä tästä elämästä on ilman Vannya! (Itkun vaiheilla.)
ROUVA AHLBOM. Se oli hyvin pahasti tehty Fannylta, että noin vasten vanhempainsa tahtoa—Enpä minä olisi uskonut hänestä semmoista.
ROUVA LINDEMAN. Kyllä—jos hän olisi ollut minun tyttäreni, niin kyllä olisin hänelle näyttänyt. Vanhemmat häntä kouluttaneet ja kasvattaneet.
ROUVA RANK. Ja mikä hänellä oli hätänä täällä kodissaan? Sai kaikkea mitä vaan tahtoi—ja omista vanhemmista lähtien kaikki häntä palvelivat kuin mitäkin fiiniä daamia.
ROUVA PENTTINEN (pyyhkien ja nenäänsä tyrskien). Niin, kyllä me häntä olemme pitäneet kuin kukkaa kämmenellä, ei häneltä kielletty mitään milloinkaan. (Kellon soittoa kuuluu.)
ROUVA PENTTINEN (keskeyttää itkunsa). Nyt soittavat. Kuinkahan mones kerta? Yks, kaks, kolme! Nyt se läksi laiva. Ukko, kuuletko, nyt se läksi?
PENTTINEN. Ja kohta on Vanny täällä takaisin.
ROUVA PENTTINEN. Kunpa hän edes olisi! Niin, mitä minun pitikään sanoa?
Olen vallan sekaisin päästäni.
ROUVA LINDEMAN. Ettei Fannylta ole kielletty mitään milloinkaan—