ROUVA PENTTINEN. Niin, niin: ei ole kielletty mitään milloinkaan. Silmäteräni olisin hänelle antanut, jos hän sitä olisi vaatinut. Ja nyt hän yhtäkaikki meidät jätti—
PENTTINEN. Ei jättänyt, ei. Takaisin tulee—ja minä—minä annan hänelle heti rahat uuteen leninkiin. Valmiiksi otan jo rahat kukkarostani. Paljonko siihen tarvitaan?
ROUVA PENTTINEN (äkkiä lohdutettuna). Sata markkaa.
PENTTINEN. Tuossa on sata viisikymmentä.
ROUVAT. Sata viisikymmentä!
ROUVA PENTTINEN (pistää kiireesti rahat taskuunsa). Parriisista!
Parriisista se tilataan. Nyt, kun se tyttö vaan joutuisi—
RIIKKA (tulee läähättäen). Myöhäistä, myöhäistä! Ho, ho, siunaa ja varjele! Juoksin niin että syömmeni halkijaa.
ROUVA PENTTINEN. Myöhäistä! Ettäkö et ennättänyt? (Puhkee äänekkääseen itkuun.)
RIIKKA. En ennättänyt. Laiva olj' jo hyvän matkaa rannasta. Eivätkä kuulleet, vaikka minä seisoin mäellä ja huusin minkä jaksoin: takais! takais! mamma pyörtyi—
ROUVA PENTTINEN (äkkiä tauoten itkusta, kiukustuneena). Mamma?—Niinkö sinä sanoit?