PIRKKO. Pelkäätkö että hän sotkisi teidän välinne? Että hän laittaisi juoruja?
ANNA LIISA. Pelkään. Sitähän minä juuri pelkäänkin.
PIRKKO. Saat olla ihan huoletta. Kyllä minä pidän varalta, ettei hän pääse Johannesta likellekään.
ANNA LIISA. Tee se, hyvä Pirkko, niin olen sinulle kiitollinen.
PIRKKO. Luota siihen. Minä sen mokoman akan kyörään täältä tiehensä, jos hän tänne vielä ilmestyy ennen sunnuntakia.—Mutta kuulehan nyt, Anna Liisa. Milloinka ne sitten vietetään häät? Hetikö kun on kolme kertaa kuulutettu?
ANNA LIISA. Niin, heti sen jälkeen.
PIRKKO. Pidetäänköhän kuinka suuret häät? Ja tanssitaanko? Tietysti tanssitaan, mitäs niistä häistä muuten olisi.—Minunkin täytyy opetella siksi. Osaan minä jo jenkkaa, ja penkinpainajaista, ja vanhaa piikaa, ja polskaa. Mutta niitä uusia en osaa, ranseessia, vai miksi sitä sanotaan? Sitä en osaa enkä polkkaa—mutta opetathan sinä, eikö niin?
ANNA LIISA. Ajatteles, Pirkko, jos hän kääntyi takaisin? (Menee ovelle, katsoo ulos.)
PIRKKO. Niin Hussoko? Vielä vain. Joka meni semmoista hamppua, ettei jälelleen katsonut.
ANNA LIISA. Ei siellä näy ketään. Ei Johannestakaan eikä isää.