JOHANNES. Silloin sinä ajat nurin.
PIRKKO. Häpiä!
ANNA LIISA. Pirkko, sinä! Kuka tuolla tavalla puhuu.
PIRKKO. Mitäs hän vöhnii joutavia. Sanoo että minä ajan nurin.
Mokomakin! (Paiskaa oven kiinni ja poistuu.)
MIKKO (naurahtaen). Siinä sait!
JOHANNES. Ei se mitään meidän välillä. Hyvää pataa me silti olemme,
Pirkko ja minä.
MIKKO. Olisitkin sitten jäänyt sinne ulos leikkimään hänen kanssaan.—
Tulit tänne vähän pahaan aikaan.
JOHANNES. Onko niin, Anna Liisa?
ANNA LIISA. Voi, ei! Mikko vaan suotta—
JOHANNES. Luulin että Pirkko ilman aikojaan kujeili, kun ei tahtonut päästää minua sisään. Mutta ymmärsin syyn, kun näin Mikon täällä.