MIKKO. Ei, niin kauvan kuin minä olen tässä.
HUSSO. Ajakaahan minut vaan ulos, ajakaahan! Silloin menen suoraa päätä vallesmanniin ja ilmoitan hänelle paikan. Kaivettakoon ruumis ylös, niin nähdään, olenko valehdellut.
RIIKKA. Jos sieltä lapsen ruumis löytyykin, niin on se jonkun muun, ei
Anna Liisan.
HUSSO. Siitä vallesmanni ja korkea oikeus kyllä ottaa selvän, ellei Anna Liisa hyvällä tunnusta. Mutta eipä hän kykene tässäkään väittämään vastaan. Siinä seisoo vaan kuin tuomittu. Niin, olisit uskonut minua ja pysynyt kiinni Mikossa, ettet olisi ruvennut riiailemaan toisten kanssa, niin et olisi tähän pulaan joutunut. Ei milloinkaan maailmassa olisi mitään tullut ilmi.
JOHANNES. Sinä kuulet, mistä he sinua syyttävät, etkä virka sanaakaan.
Eihän siinä ole mitään perää—ei pienintä alkuakaan, eihän ole?
MIKKO. Nyt tiedätte, kuinka asian laita on. Antakaa Anna Liisa suosiolla minulle, isäntä. Ei siinä muu tule neuvoksi kumminkaan. Silloin kaikki vielä voi kääntyä hyvin päin.
ANNA LIISA. Hänelle? Ei ikinä! Ennen vaikka mitä—
RIIKKA. Mitä sinä sanoit, Anna Liisa? Puhu kovempaa, että muutkin kuulevat. Elä pelkää, lapsikulta, elä ensinkään pelkää. Ei noita valheita hullukaan usko.
KORTESUO. Sinä olet viaton, Anna Liisa, minä tiedän, että sinä olet viaton. Tahdon vaan kuulla sen omasta suustasi, ennenkuin toimitan heille ansaitun rangaistuksen. Sinä olet aivan viaton, eikö niin?
JOHANNES. Vastaa, Jumalan tähden, vastaa!