Ihanasti sointui laulu. Tyyneempänä lainehti järvi; tuulikaan ei enää varsin kovaa käynyt, kun oli päästy saarien suojaan. Vedet kantoivat äänet aina rantoihin saakka, josta taas heleänä kaikuna takaisin tulivat. Puut heiluttivat oksiaan, lehdet tärähtelivät, heinät ja kukkaiset nuokkuivat, kun he ohitse soutivat.
Anna Sohvi riemastui.
»Sepä vasta kaunista oli. Laulakaapas vieläkin.»
Ja tytöt lauloivat laulun toisensa jälkeen. Anna Sohvi katseli heitä oikein ihmeekseen. Niin hyvästi osasivat laulaa, vaikka vielä olivat noin nuoria. Ja taas hän uudelleen heitä katseli.
»Jokos näillä neitosilla sulhasia on?»
»Eihän nyt arvon!» Tytöt katsoivat toisiinsa, nauroivat ja kävivät hämilleen.
»Olettekos miten vanhoja?»
»Olga ja minä olemme täyttäneet kuusitoista. Betty on meitä kahta vuotta nuorempi.»
»Kuusitoista? Noo, ei sitten enää tarvitse kauan odottaa.»
»Hyvänen aika»,—tytöt käänsivät punastuen päänsä pois. »Vielähän me käymme koulua.»