Maassa sirkat sirisivät.
»Mutta jos täällä on sammakoita, taikka sisiliskoja, taikka käärmeitä.»
Olga katseli arasti nurmea eikä tahtonut uskaltaa astua eteenpäin.
»Huiui! Mihinkähän minä poljin? Tuntui niin kylmältä, eikö liene ollut sisilisko.»
Hanna hyppäsi kivelle. Seisahtuivat kaikki kolme ja jäivät odottamaan
Hetaa ja Anna Sohvia.
»Emäntä, kuulkaa, onko täällä käärmeitä?»
»Eihän noista ole tiedetty näillä seuduin.»
»Entä sisiliskoja?»
»Ei ole niitäkään.»
Mentiin eteenpäin ja tultiin pian perille. Metsä loppui, niityn ja ruispellon takaa näkyi Pölläkän mökki. Tyttöjen mielestä se oli niin sievä, niin kovasti sievä. Pistettiin pensaiden takana leningit päälle ja lähdettiin sitten ruispellon pientaretta myöten kartanolle.
Vasemmalle oli heillä ensiksikin kota, johon sivumennen täytyi vilkaista sisään. Semmoinen soma laitos. Eihän tuossa ollut oikeita seiniä edes eikä kattoa minkäänlaista. Pyöreitä puita vaan pystytetty vinoon toisiaan vasten. Keskellä kotaa oli tulisija ja suuri musta pata, joka riippui koukussa. Permantona ei ollut kuin kova maa, harmaa ja nokinen.