Kevätpuoleen karttui töitä suuressa määrässä; käsityöt ja piirustukset olivat valmistettavat tutkintoa varten. Hannalla oli sohvatyyny ommeltavana; se oli kiinnitetty jaloilla seisoviin puittimiin, ja sen vuoksi hankala kuljettaa väliajoiksi kotiin. Kiire tapasi siis häntä erittäinkin, sillä muut kaikki olivat pitkin vuotta saaneet käyttää pieniä joutohetkiään iltasilla koulutyön ompelemiseen. Mutta pääsiäisluvaksi kannettiin Hannankin puittimet kotiin, ja nyt tuli hänen olla ahkera, ei auttanut juhlapäiviäkään jouten viettää. Synnin välttämiseksi hän asetti niin, että pyhinä luki, piirusti ja kirjoitti, arkipäivinä ompeli tyynyänsä. Kihlatuorstaina hän nousi jo neljältä ja istui melkein yhtä mittaa koko päivän puittimiensa ääressä. Rintaan koski, sillä hänen täytyi nojata kovaa puuta vasten, ulottuakseen kohdalle, selkä oli myöskin aivan katketa vinossa istumisesta. Vaan ei hän sittenkään malttanut lopettaa. Voimisteli hiukan ja heittäytyi hetkeksi lattialle pitkin pituuttaan, kun jostakin oli kuullut sen olevan terveellistä. Nousi taas ja alkoi uudelleen. Kello oli kuusi, kyllä hän vielä pari tuntia jaksaisi.
Mutta samalla tuli Jussi suurella touhinalla kyökin kautta sisään.
»Hanna, mene ottamaan vieraita vastaan. Joudu!»
»Keitä vieraita?»
»Woldemar ja Tirri siellä tulevat.»
»Valehtelet.» Hanna lensi punaiseksi ja pudotti neulan.
»No, kies' avita.»
»Hyi, sinua.»
»Mitäs sinä et usko. Kuule, soittavat jo.»
Hanna meni avaamaan, ja toden totta, nehän ne olivat. Hanna niin hämmästyi, ettei osannut sanoa paljon mitään. Niiasi, vaikka olisi pitänyt vaan nyökäyttää päätä. Sillä niin he koulussa olivat päättäneet, ettei heidän enää sopinut niiata, ei varsinkaan lyseolaisille, kun olivat jo suuria. Hoksasi hän kumminkin sitten pyytää heitä sisään saliin. Ja nyt hän sai kuulla asian. Lyseolaiset aikoivat panna toimeen hankiaisretken Kemilänmäelle seuraavana lauantaina ja he olivat tulleet kutsumaan Hannaa mukaan. Kylläpä se olisi ollut hauskaa, oikein ihmeen hauskaa, mutta—työt, työt! Ei hän voinut lähteä, ei mitenkään. Woldemar kävi totiseksi. Tahtoi tietää mitkä ne työt olivat, ja Hanna luetteli. Woldemar tarjoutui kirjoittamaan hänen aineensa, vaan Hanna arveli, ettei tuo kävisi laatuun. Kumminkin hän lopulta myönsi, kun pojat häntä houkuttelivat ja vakuuttivat sen heillä olevan hyvin tavallista, että toinen auttoi toista. Mutta sitten hän taas sai uusia epäilyksiä. Ainekirjoitus oli pitkäperjantain osalle, lauantaina hänen piti ommella. Tuumaili sinne tänne mitenkä asettaisi, kun pitkäperjantaina ei käynyt tekeminen käsityötä; sai viimein selville. Valvoisi ensi yön aamuun saakka, ja nukkuisi sitten huomenna vaikka koko päivän. No niin, nyt oltiin tyytyväisiä. Pojat läksivät ja vakuuttivat Hannan kaiken mokomin olemaan lauantai-aamuna kello täsmälleen viisi lyseon nurkalla. Sinne oli päätetty kokoontua.