»Asuuhan Olga tässä likellä.»
Mutta Olga tulikin samassa juosten portaita ylös ja etehisen kautta suoraan ruokasaliin.
»Hanna, minulla on uutisia. Hyvää huomenta!»
Jussin läsnäolo nähtävästi häiritsi.
»Tule kamariisi.»
Sinne mentiin.
»Enkö minä saisi kuulla?» kysyi Jussi pöydän takaa.
»Ei, ei, meillä on salaisuuksia.»
Ovi painettiin kiinni ja kuiskaten nyt Olga kertoi, kuinka hän illalla oli tavannut Tirriä ja kuinka Tirri oli hänelle uskonut, että Woldemar pitää Hannasta, ja varoittanut, ettei hän sitä Hannalle ilmoittaisi. Ja hän oli luvannut, vaan ei voinutkaan pitää sanaansa, täytyi heti tulla kertomaan, kun se oli niin kovasti hauskaa. Mutta Hanna ei saisi olla tietävinään koko asiasta, Tirri varmaan suuttuisi iäksi, jos saisi kuulla.
Ei Hanna tietysti mitään sanoisi. Mutta, voi kuinka hän punastui ja kuinka hän ujosteli ja oli onnellinen samalla. Kielioppi unohtui siihen paikkaan. Mentiin yhdessä kouluun. Päivä paistoi kirkkaasti, yöllä oli satanut lunta, mutta se oli nuoskeana maassa; ja puolittain jo sulana; räystäät juoksivat. Hannan rinta kohosi; sydän vaati avarampaa tilaa, sillä uudet tunteet sen täyttivät. Kukan nuppu kuin aukeaa, se verholehdet painaa alas ja vapaasti silloin kehittyvät kaikki luonnon antamat rikkaudet. Vaikka Hanna tunnilla oli vähän hajamielinen, kävi häneltä kuitenkin hyvin; kumma kyllä, vastaukset tulivat kuin itsestään. Ja kaikki aineet tuntuivat nyt hauskoilta; nekin, jotka ennen hänen mielestään olivat hirveän ikäviä, niinkuin maantiede, esimerkiksi. Pastori Järvelä antoi heille tavan mukaan paljon ajattelemisen aihetta. Erimielisyyttä ja pitkiä väittelyjä syntyi tunnin jälkeen tyttöjen kesken ja vaikutti sen, että he sitä kiihkeämmin seuraavaa tuntia odottivat saadakseen kuulla, kuinka pastori asian selitti. Uskonto oli muuttunut heille ikäänkuin sielun luonnonhistoriaksi ja elämän korkeimpien totuuksien lähteeksi. Epäilystä ei syntynyt minkäänlaista, sillä he luottivat sokeasti opettajaansa eikä heidän lapsellinen järkensä ristiriitaisuuksia huomannut.