—Eikö passaisi tehdä tuttavuutta?
—Ei.
—Kas, kas, kun on ylpeä.
—Kannattaakin!
Lopo löi taskuaan vielä kerran, ja kova siellä kolahteli.
—En sitä minäkään ihan tyhjä ole, kehui Ville. Tulepas tuonne
Liimataiseen, niin tarjoan olutta.
Lopon sydän sävähti.
—Tarjoisitko tosiaan?
He sattuivat olemaan juuri Liimataisen puodin kohdalla. Hän pysähtyi, mutta käänsi silmänsä kuitenkin kadun toiselle puolelle, rouva Kortmanin taloon.
—No, niin paljon kuin sinua vaan suinkin haluttaa.