Kiusaus oli kova. Yht'äkkiä rupesi tuntumaan niin sietämättömän kuivalta ja sydänalassa poltti.
Lasi olutta! Taikka pari—kolme! Voi kuinka tekisi hyvää…
Niin kauvan hän jo oli vapaana ollut… Viisi päivää… Eikä niin paljoa, että yhtä ryyppyä olisi koko aikana itselleen hankkinut. Tuskin oli mieleenkään juohtunut ennenkuin nyt tuossa paikassa, kun toinen mainitsi oluesta. Ei toden totta olisi liiaksi, jos ottaisi jonkun lasin, koska tarjottiin. Kortmanin rouvalta hän ehkä saisi kahvikupin, mutta mitä hän siitä lierusta välitti. Yhtä jos vettä joisi.
—Tule pois, eläkä arvele.
—Vuotahan—
—Mitä sinä siitä pihasta vahtaat?
Pieni poika palleroinen tassutteli portille, painoi nenänsä kahden säilän väliin ja tirkisteli sieltä suoraan heihin.
—Kauppa-Lopo! hän huusi.
Tunsipas! Ihme kumma, ja Lopo kun ei häntä ollut huomannutkaan silloin käydessään.
—Kulta-nuppu! Vai tiedät sinä nimeni.