—Mutta Lopo…
Lopo ei enää kuullut, hän oli jo ulkona ja astua touhutti kiireesti porttia kohden.
Vielä sittenkin herahti vesi silmiin.
—Perhana, hän mutisi itsekseen, sekö minut nyt noin herkkäluontoiseksi teki, sekö jo vaan… Ei hän minulle oikeastaan sanonut pahaa sanaa … tarjosi kahvia … tarjosi rahaa … olisi ehkä antanut ruokaakin, kun en rahasta huolinut … ja sentään itkettää. Hupsu, mikä olen…
Hän kiskasi portin auki yhdellä tempauksella ja kääntyi harjukadulle, jossa liikkui vähemmän ihmisiä ja joka myöskin oli suorin tie Sauna-Ullan mökkiin, jossa toivoi saavansa ruokaa ja yösijaa.
Mutta ei hän monta askelta ennättänyt sinne päin mennä, ennenkuin joku juoksee ja huutaa hänen jälkeensä.
—Kauppa-Lopo, vänta, vänta!
Se oli Kennun Ville.
—Istuin ja vahtasin sinua Liimataisen ikkunassa. Mihin matka? Saanko tulla völjyyn?
Lopo pysähtyi ja arveli. Kysyi sitten äkkipäätä: