—Laskekaa irti, Lopo, minä en pidä siitä, että vieraat ihmiset ottavat lapsiani syliin.—Pekka pysyy lasten kammarissa nyt, taikka mamma antaa vitsaa.
Hän vei kädestä poikaa sisään. Lopo katsoi heidän jälkeensä, katseli noin vaan, mitään ajattelematta. Mutta kurkkuun nousi karvas pala ja vesi täytti silmiin.
—Hulluko minä olen? hän mutisi itsekseen, ja nieli, ja ryki.
Ei apua, tuo karvas pala vaan paisui.
Rouva palasi kyökkiin takaisin. Lopo kumminkin ennätti pyyhkiä silmistään vedet, ettei rouva mitään huomannut.
—Ehkä minä nyt sitten menen pois ja tulen huomenna hakemaan niitä tavaroita.
—Ei, elkää menkö vielä. Riikka keittää kahvia.
—Antakaa olla. Juonmahan sitten toisen kerran.
—Pian se joutuisi. Ja maksaa tahtoisin myöskin. Ottakaa edes nämä kolme markkaa.
—En huoli, en penniäkään. Hyvästi vaan, huomenna tulen…