Ulla läksi ja Lopo alkoi työtänsä. Varisti vettä, pesi lauteet ja lattiat ja penkit. Reuhkasi niin, että hiki oli päässä.
Siinä häneltä unohtui sekä pahoinvointi että muu alakuloisuus. Eikä suinkaan voimia puuttunut, vaikka olikin yhtä ja toista kokenut maailman markkinoilla kulkeissaan.
Lasareetissa maannut jo monet kerrat—
—No niin, huoli niitä ajatella, puhui hän itsekseen siinä kun hiekan kanssa kuuraili pallia puhtaaksi. Saa nähdä, tapaako Ulla sitä herraansa.
Tavannut oli. Hän tulla huohatti henki kurkussa, kun oli viipynyt niin kauvan ja pelkäsi, ettei Lopo malttanutkaan laittaa saunaa oikein hyväksi. Ilokseen sitten näki, että olihan se laittanut kumminkin.
—No, kuinka sinun kävi? Kerropas!
—Hyvin vallan. Oli niin mielissään, kun sai tietää asiasta ja—
Ulla tukki suunsa, sillä hän muisti tässä sitä markkaa, jonka hän oli saanut juomarahaksi ja joka nyt oli hänellä taskussa. Mutta Lopo siitä varmaan olisi vaatinut osansa, jos vaan sen tiesi. Parasta siis olla mitään virkkamatta.
—Vai niin? Vai oli mielissään. Hän sitten aikoo sen ostaa?
—Kuinka vaan kaupoissa sopivat. Sinne hän läksi heti.