—Viisitoista saatte tinkimättä. Elkää hullunakaan myökö hyvää taloanne vähemmästä. Tarvitsette ne rahat lapsillenne yhtä hyvin kuin Sarkanenkin. Kolmetuhatta, ajatelkaa, ei se ole pieni summa.
—Minun täytyy mennä sisään.
—Uskokaa nyt hyvällä: kuusitoista tuhatta—.
—Mutta jos hän säikähtää sitä hintaa ja jättää koko kaupan sikseen?
—Ei jätä, elkää peljätkö, kun minä kerran takaan.
Rouva meni sisään vieraansa luokse ja Riikka hoiti pannuaan taaskin, eikä puhunut mitään.
—Ylpeä se on tuo, arveli Lopo itsekseen, mutta minä piittaan hänestä viis'.
—Joko teillä on tavarat koossa? hän kysyi viimein.
Riikka nosti pannun tulelta, kaatoi kuppiin ja siitä taas pannuun takaisin, puhdisti suun ja painoi kannen kiinni.
—Kuuletko sinä? Minä kysyin, joko tavarat ovat koossa?