—Mikä on? Jasso, Lopo! Mutta enhän minä nyt jouda.—Luulin olevan tärkeämpääkin.
Hän aikoi kärsimättömänä vetääntyä takaisin. Mutta Lopo otti häntä hihasta kiinni.
—Sanoitteko hänelle jo hinnan? läähätti hän suihkaista.
—Kenelle? Minkä hinnan?
Rouva väistyi hänestä etemmäksi. Kasvoissa ilmestyi vastenmielisyyttä ja inhoa. Lopon väkevä henkäys oli puhaltanut hänelle suuhun ja nenään.
Lopo ei sitä taaskaan huomannut, innoissaan kun oli.
—Luojan lykky, että ennätin. Sehän tuli ostamaan taloanne, tuo herra
Sarkanen, vai mikä hitto hänen nimensä on.
—Kuinka sen tiedätte?
—Pyytäkää kuuttatoista tuhatta ja huojistakaa viiteentoista, mutta ei siitä alle ollenkaan. Hän sen kyllä maksaa. Minulla kun oli semmoinen hätä, että nyt te sen myötte polkuhinnasta, ennenkuin joudun estämään.
—Viisitoista tuhatta? Eihän se ole mitenkään mahdollista. Jos saan kaksikintoista—