»Tulkaa te kumminkin.»
»Niin, voithan sinä siltä mennä, jos mielesi tekee.»
»Jotain virkistystä minäkin kaipaan. Ei kukaan ihminen ijankaikkisesti jaksa vaan ruokaa laittaa ja lapsia hoitaa.»
Alma katsoi alas ja kiskoili hermostuneena pöytäliinan nurkkaa, jonka hän oli sattunut saamaan käsiinsä.
»Sinua ei kukaan estä noudattamasta omaa tahtoasi siinä kohden», vastasi John vakavasti.
Hän nousi ja läksi omaan kamariinsa, ennenkuin Alma ennätti mitään sanoa.
»Ei kukaan estä!» Alma taisteli kyynelten kanssa. »Tiedänhän sen. Mutta sitä kuitenkin pidetään pahana.»
»Ken pitää? Te itse?»
»En minä, mutta John ja kaikki ihmiset.»
»Turhaa luuloa, rouva Karell. Ja vaikkapa pitäisivätkin, tarvitseeko teidän siitä välittää. Eihän semmoinen ole muuta kuin ahdasmielisyyttä.»