»Hän on vaan seitsentoista-vuotias, rouva Karell. Lasten kanssa saanee toki hiukan leikkiä laskea.»
»Vähääkään huolimatta siitä, mitä se heihin vaikuttaa?»
»Armoa, rouva Karell. Elkää saarnatko moraalia; se kumminkin menee vallan turhaan, sillä minä olen siihen haluton oppilas.»
»Ettekö epäile ollenkaan sitä tunnustaa?»
»Kun tiedän, että annatte sen anteeksi, monien hyvien puolieni tähden.
Eikö totta?»
»Teille täytyy väkisenkin nauraa.»
»Ja olla ystävällinen niinkuin ennenkin. Saanko luvan?»
Hän tarjosi käsivartensa.
»Mihinkä?» kysyi Alma.
»Jos suvaitsette, menemme tuonne sivuhuoneesen juomaan teetä.»