»Mistä minä sitä annan, vartoo siksi kuin Hellu tulee. Petu menee portille katastamaan, eikö sitä jo kuulu.»
Petu meni, mutta tuli pian takaisin ja kertoi, ettei Hellua vielä näkynyt.
Ville rupesi uudelleen tuskittelemaan.
»Minulla on nälkä, äiti; kuulee, äiti, minulla on nälkä.»
»Menkää pihalle vähäksi aikaa Petun kanssa. Hakekaa sieltä liiteristä koreita lastuja, että saatte leikkiä, tehdä huoneita ja semmoisia. Menkää nyt, niin olette kilttiä.»
»En minä.»
Ville aikoi ruveta ääneen itkemään, mutta isä äännähti ja silloin hän lakkasi kuin naulaan.
Hellu tulikin hetken päästä kotiin ja leipäpalasia oli pussissa sen päivän varalle. Melkein samassa ilmestyi Tiina Katri ovelle, kantaen vadillista höyryävää perunakeittoa käsissään.
»Toin vähän teillekin, kun jäi yli», hän sanoi
»Herranen aika, Holpainen, nouse syömään. Monta tuhatta kiitosta, Tiina Katri, aina sinä olet hyvä meitä kohtaan. Jumala, rakas isä, palkitkoon. Nyt teidän kelpaa pojat, mutta elkää niin leveästi siinä seisoko, päästäkää Helluakin likelle.»