Hän luki »isä meidän» ja »herran siunauksen», mutta värisi yhtäkaikki kiireestä kantapäähän saakka. Ei hän muistanut mitään virttäkään ulkoa, vaikka ennen kyllä oli osannut. Mutta »minä vaivainen, syntinen ihminen», sen hän jotakuinkin sai johdetuksi mieleensä ja puristaen kätensä lujasti yhteen, hän kurotti niitä ikkunaa kohden ja luki synnintunnustuksen alusta loppuun saakka. Mitättömäksi hän tunsi itsensä ja kurjaksi maan madoksi, jolla ei rahtuistakaan omaa voimaa ollut, eikä omaa ansiota minkäänlaista, joka auttamatta lapsineen, joukkoineen hukkaan ja kadotukseen joutuisi, ellei Herra armosta heitä pelastaisi.

Pikku Anni väänteli itseään kätkyessä. Mari taukosi rukouksestaan ja alkoi taas soudattaa. Ja kun lapsi siihen raukeni, painoi hänkin silmänsä kiinni ja päätti nukkua. Mitäpä hän sillä voitti, että murheella itseään vaivasi, parempi jättää turvallisesti kaikki Herran huostaan. Holpainen teki viisaammin, siinä kun nukkui raskaasti hänen vieressään. Yhteinen kuorma heillä oli; saattoiko toinen sen tyyneesti kantaa, niin miksei toinen? ja mitä auttoi tuommoinen liiallinen huoli? Ihmisen tuli osaansa tyytyä ja nöyrällä mielellä ottaa vastaan kaikki taivaallisen isän kädestä.

Mutta siinäpä se juuri oli, hän sydämessään kumminkin aina nureksi, eikä tahtonut koskaan oppia Jumalaa kiittämään pahoista päivistään. Ehkäpä hän juuri sen vuoksi oli heille lähettänytkin kaiken tämän köyhyyden ja kurjuuden, ja ehkäpä hänen lapsensakin saivat hänen tähtensä vaan kärsiä. Hellu parka, tiesipä sen, minkälainen elämä häntäkin odotti, vaivainen ja kivulias kun oli. Sokeaksi hän varmaan päälle päätteeksi tulisi ennen pitkää. Eikä hänestä koskaan semmoista ihmistä varttuisi, että työllään henkeään elättäisi. Köyhäinhuone Hellu paralla oli edessä, siellä hän saisi kitua ikänsä ja aikansa, armottomain ihmisten tyrkittävänä ja hosuttavana. Hän raukka, joka oli niin pehmeäluontoinen, ei oppisikaan puoliaan pitämään, kyllä häntä saisi maailma mielin määrin polkea ja tallata.

Sitä ajatellessaan Mari kiivaammin kätkyttä liikutti ja silmät taas selkiseljällään tuijottivat ikkunaan, josta nyt palanen tähtistä taivasta haamotti.

Pahoja ne vaan ihmiset olivat köyhää ja heikkoa kohtaan, silloinkin kun olivat apua tekevinään. Parempi, että veisivät hengen kerrassaan, eivätkä kiusaisi puutteessa ja onnettomuudessa. Mutta köyhän puolta ei kukaan pitänyt, joka ikinen vaan oli valmis sortamaan ja kuormaa kuorman päälle panemaan. Sen hän niin elävästi tunsi, aina kun lastensa tulevaisuutta ajatteli. Kovuutta he tulisivat maailmassa tarpeeksi asti kokemaan, ei heillä ilon päiviä ollut odotettavana. Pikku Annikin tuossa kätkyessä, kuka hänen kohtaloaan saattoi edeltäpäin arvata. Kauniiksi hän ehkä kasvaisi, oikea herran enkeli hän nyt ainakin oli sinisine silmineen ja valkoisine kiharoineen. Mutta siinäpä ehkä juuri pahin vaara olikin tarjonna. Kaunis ja köyhä tyttö joutui pian pahoille teille. Miehet viettelisivät ja kun kerran saisivat lankeamaan, niin pitäisivät kuin luutturättiä. Kurjemmassa tilassa tuommoinen huono nainen kumminkin oli, sylkemättä tuskin kukaan häneen katsoi. Jopa sitten olisi Hellu onnellisempi hoitohuoneessaan ja melkeinpä Petukin… Herra Jumala, eivätkö he olleetkin suurta syntiä tehneet, kun tänlaiseen elämään lapsia toimittivat. Parempi poloisten olisi ollut syntymättä, kun tulla tänne maailman murheita kokemaan. Olematon ei tuskaa tunne eikä nälkää näe.

Mari painoi taas toisella kädellä päätään. Ajatukset olivat käyneet niin raskaiksi, että jäykistyivät siellä sisässä juuri kuin pönkäksi. Ei hän kipua tuntenut, mutta kummallista kiristystä aivoissa ja samalla hirveätä levottomuutta. Ei syntynyt enää mitään selvää ajatusta, ei hän jaksanut, vaikka olisi tahtonut. Hän koetti rukoilla.

»Elä minua hylkää, rakas isä, armahda, tule avuksi…»

Mutta siltä se tuntui, että Jumala heitti hänet pois kasvojensa edestä, pimeyteen alas…

Sitten joku pahuuden henki otti häntä ahdistaakseen, se tuli kuin takaapäin ja uhkasi häntä, mitä se tahtoi?

Pikku Anniako … tukehduttamaan … ja kaulasta kuristamaan … noita toisia … ja sitten itse … hypätä aventoon…