»Ne, ne samat.»
Hän katsoi pelokkaasti taaksepäin perälle huonetta, johon kitupiikin hämärävalo ei ulottunut. Holpainen silmäsi häntä levottomasti, paha aavistus tahtoi nousta hänen poveensa, mutta hän koetti sitä karkoittaa. Niin suurta vitsausta ei Jumala kuitenkaan mahtaisi heille lähettää.
»Sinä olet nähnyt unta. Mitä sinne nurkkaan noin tuijotat, eihän siellä ole ketään. Kuule, Mari, kah, selviä pois.»
Hän pudisteli häntä taaskin. Mari näytti rauhoittuvan.
»Oletko sinä kipeä?»
»En. Kuinka niin?»
»Kun olet ihan vesimärkänä.»
Holpainen hiveli karkealla kädellään hänen kasvojaan.
»Ihan kuin uitettu. Untako sinä näit, kun niin huusit?»
»Unta kait.»