»Ei saa tulla, ei saa tulla, pois, pois, ei saa tulla, ei saa tulla…» hän uikutti valittavalla äänellä.
»Elä pelkää, emme sinulle pahaa tee», sanoi Holpainen, koettaen saada häntä esiin.
»Pois, pois, pois…»
»Mari tulee vähän kävelemään meidän kanssamme», sanoi Heiskanen, »menemme katselemaan kaupunkia».
»Niin, silitetään hiuksia ensin ja korjataan noita hameita», houkutteli
Tiina Katri, »minäkin tulen mukaan».
»Elkää, elkää, en minä tule, en tule, en, en, pois, pois.—Pois!»
Viimeisen sanan hän tiuskasi kovalla äänellä.
»Hiljaa, hiljaa», varoitti Holpainen, »taikka me sidomme taas kädet kiinni».
»Ei saa sitoa, ei saa sitoa, kyllä minä olen hiljaa. Hiljaa, hiljaa…»
Hän antoi nyt Tiina Katrin siistiä ja laittaa. Sitten otti Holpainen häntä toisesta kainalosta ja Heiskanen toisesta. Niin he läksivät häntä viemään Harjulaan köyhäin hoitolaitokseen, joka oli noin virstan verran kaupungin ulkopuolella. He kävivät edellä. Tiina Katri astui heti jäljessä. Mari höpisi heille pitkin matkaa hiljaisella levottomalla äänellä.
»Voi, voi, voi, mitä pahaa teille olen tehnyt, kun näin minua kiusaatte, voi, voi, voi, armahtakaa minua, onnetonta, voi, voi.»